Sami Henrik
Sami Henrik

Category: Stuff

Impulssien metsä

Kansainvälinen vertaisarvioitu julkaisu ’Theatre, Dance and Performance Training’ julkaisi heinäkuussa 2018 erikoisnumeron keskittyen immersiivisiin, interaktiivisiin ja osallistaviin esityksiin.

SHH kirjoitti julkaisua varten kaksiosaisen esseen, jonka monimediainen osa julkaistiin TDPT:n tutkimusblogissa (ks. aiempi postaus). Molemmat osat käsittelevät näyttelijäntyön tekniikkaa osallistavissa ja immersiivisissä esityksissä.

Lehdessä julkaistun esseen voit lukea suomeksi tästä.

(Kuva esityksestä ’Oikea terveyskeskus’. Kuvassa Anna Korolainen Crevier ja esityksen osallistujia. Kuvaaja: Marko Mäkinen)

Postaus tutkimusblogissa

Kansainvälinen vertaisarvioitu julkaisu ’Theatre, Dance and Performance Training’ julkaisi heinäkuussa 2018 erikoisnumeron keskittyen immersiivisiin, interaktiivisiin ja osallistaviin esityksiin.

SHH kirjoitti julkaisua varten kaksiosaisen esseen, jonka toinen osa on julkaistu tutkimusblogissa täällä ja se käsittelee näyttelijäntyön tekniikkaa osallistavissa ja immersiivisissä esityksissä.

Postaus on vapaasti saatavilla.

(Kuva esityksestä ’Oikea terveyskeskus’. Kuvassa: Anna Korolainen ja osallistujia. Kuvaaja: Marko Mäkinen)

Upottava valtavirta

Kirjoitin jutun suomalaisesta immersiivisestä teatterista Teatteri&Tanssi+Sirkuksen numeroon 5/2017. Jutun suunnittelu aloitettiin jo yli vuosi sitten, ja viimein päästiin onnellisesti printtiin asti.

Voit lukea koko jutun hyppäämällä tänne.

(Kuva teoksesta ’Rave for MAD’. Ohjaus, koreografia, esiintyminen ja dj: Sami Henrik Haapala ja Antti Lahti. Mediasuunnittelu: Paula Lehtonen. Valokuvaus: Pekka Mäkinen)

Oikea Terveyskeskus Tiedeykkösessä

YLE Radio 1:n ohjelma Tiedeykkönen lähetti pe 23. 9. 2016 klo 12.10 lähes tunnin pituisen erikoisohjelman Oikeasta Terveyskeskuksesta.

Ohjelmassa kuullaan otteita teoksesta sekä keskustellaan siitä Sami Henrik Haapalan, näyttelijä ja lääkäri Olli Kontulaisen ja ympäristöpsykologi Ann Ojalan kanssa. Lisäksi kokijan näkökulmasta teosta avaa lääkäreitä kouluttava kliininen opettaja Päivi Polo Turun yliopistosta.

Lähetyksen jälkeen ohjelman voi kuunnella YLE Areenasta. Voit hypätä ohjelmaan tästä.

Valta ja ennakkoluulo

Kirjoitin jutun tämänhetkisestä taiteellisesta työstäni Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden numeroon 1/2017. Tämä on jutusta kirjoittajan versio.

Töissä nyt Näyttelijä, tanssija, tutkija ja dj Sami Henrik Haapala yhdistelee taidetta ja teknologiaa, näkee kritiikin taiteen trendinä, joka on muuttunut tuotteeksi ja lanseeraa ystävineen uuden termin.

 Voit lukea koko artikkelin hyppäämällä tänne.

Mielikuvitus, sitoutuminen ja koulutus

Enrichment tarkoittaa suoraan käännettynä rikastamista, jonkun tekemistä paremmaksi. Punchdrunk Enrichment on brittiläisen teatteriryhmä Punchdrunkin osa, joka on keskittynyt kouluissa, vanhainkodeissa ja muissa vastaavissa yhteisöissä tehtäviin taiteellisiin toteutuksiin.

Punchdrunk Enrichment järjesti marraskuussa Lontoossa yksipäiväisen symposiumin ’Imagination, Engagement, Education’, joka koostui esitysnäytteistä, paneelikeskusteluista ja työpajoista. Olen osallistunut lukuisiin akateemisiin konferensseihin ja toisaalta taiteellisiin työpajoihin, mutta näitä harvemmin yhdistetään – paitsi taiteellisen tutkimuksen piirissä.

Punchdrunk teki oman versionsa tästä yhdistelmästä, joka näytti vahvasti ryhmän kädenjäljeltä ja pyrki samalla avaamaan salaisuuksista nauttivan ryhmän työskentelyä laajemmalle yhteisölle pääasiassa taiteilijoita, opettajia ja organisaatioita.

Ryhmän kädenjälki näkyi vahvoissa tunnelmissa ja yksityiskohtien tarkkuudessa.

Kun saavuimme taidekeskuksena toimivan Shoreditch Town Hallin pääsaliin meitä odotti valmiina lempeä äänimatto ja sali oli rajattu tyylikkäästi mustavalkoisilla kuvioiduilla kankailla. Salin takaosaan pöydille oli luotu pieniä installaatioita, jotka viittasivat Punchdrunk Enrichmentin tekemiin taiteellisiin toteutuksiin kouluympäristöissä. Saavuttuaan jokainen katsojista sai itselleen pienen valkoisia kristallimaisia kiteitä sisältäneen pikkuruisen lasipullon, jonka pystyi ripustamaan kaulaansa siinä roikkuvalla punaisella narulla.

Tämä jokaiselle osallistujalle annettu yksinkertainen ajatuksia ja tunteita herättävä esine muodostui avaimeksi kokemukseeni, kun hieman myöhemmin työpajassa Punchdrunkin lavastajien kanssa leikimme esineillä ja materiaaleilla. Loimme materiaaleista rakenteita, tarinaa ja mahdollisen koulussa toteutettavan hankkeen pedagogista tavoitetta liittyen esineisiin ja ympäristöihin.

Yhdeksi Punchdrunk Enrichmentin käyttämäksi lähestymistavaksi paljastui esineen tai installaation kautta synnytettävä vahva aistimuksellinen kysymys, joka usein laittaa teokset liikkeelle. Yksi näistä oli teos, jossa ala-asteen koulun katolle eräänä aamuna ilmestyi suuri punainen ilmapallo, joka lopulta aiheutti kuumailmapallolla matkustavien seikkailijoiden vierailun koululle. Toisessa kouluun ilmestyi salaperäinen ruskea laatikko, joka oli täynnä elokuvanteossa tarvittavia kuvakäsikirjoituksia elokuvastudiolta nimeltä Temple Studios, jonne lapset seuraavalla viikolla pääsivät vierailemaan. Tämän teoksen Temple Studios sattui muuten olemaan sama studio missä toteutettiin myös Punchdrunkin viimeisin aikuisyleisölle toteutettu teos The Drowned Man.

Yksinkertainen esine tai ajatukseltaan tarkka installaatio herättää kysymyksen, joka herättää lapsien mielenkiinnon lähteä selvittämään mistä ihmeestä voi olla kysymys. Tätä kautta oppiminen motivoituu ja päivän aikana eri asiantuntijat esittelivät myös monipuolisesti kuinka oppimistulokset ja erityisesti lasten kyky yhdistellä erilaisia aineistoja luovasti paranivat näiden kouluprojektien kautta.

Symposiumin osallistujille Punchdrunk Enrichmentin johtaja Peter Higgin antoi jokaiselle päivän aluksi pienen lasipullon lisäksi pienen kirjekuoren, josta löytyi suikale paperia. Siihen hän toivoi meistä jokaisen kirjoittavan sen asian, jonka otti symposiumista päivän päätteeksi mukaansa, kiertävän paperin rullalle ja laittavan sen talteen tuohon pieneen lasipulloon.

Ohjeet loppuivat siihen ja jäin miettimään miksi. Mitä tekisin tuolla pullolla? Ehkä avain löytyy jälleen mahdollisuuksia sisältävästä esineestä? Ehkä esine itse kutsuu lahjoittamaan sen eteenpäin?

Haastattelu Yle Puheella

SHH kävi Ylen Puheen Puheen Iltapäivässä keskustelemassa osallistavasta ja immersiivisestä teatterista liittyen Oikeaan Terveyskeskukseen. Voit kuunnella jutun kokonaisuudessaan tästä.

’A Scratch Night of Play’ Lontoossa

Kävin joulukuussa supernopealla tutkimusmatkalla Lontoossa tutustumassa uusiin teatteria ja pelisuunnittelua yhdistäviin ’raapaisuihin’ lontoolaisen teatteriryhmä Coneyn järjestämässä scratch nightissa.

Raapaisut tarkoittavat tässä yhteydessä pelitestejä, joita on jo kehitetty sen verran, että niitä voidaan testata yleisön kanssa. Coneyn johtaja Tassos Stevens pyysi minua samalla vierailemaan Coneyn blogissa ja kirjoittamaan kokemuksestani sekä suomalaisen ja brittiläisen kentän eroista suhteessa teatterin ja pelisuunnittelun yhdistämiseen.

Voit lukea englanninkielisen kirjoituksen hyppäämällä tänne.

Upotettu katsoja

Tämä on ensimmäinen immersiivisestä teatterista kirjoittamani artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehteen keväällä 2013. Se on myös tietääkseni ensimmäinen kerta kuin immersiivisestä teatterista on kirjoitettu Suomessa.

Tämä on artikkelista kirjoittajan versio. Tuumin postata tämän, koska Suomen esittävän taiteen kentällä törmää hyvin erilaisiin – ja joskus erikoisiin – määritelmiin siitä mitä immersiivinen teatteri on.

Toisaalta aihe on jälleen ajankohtainen, koska jutussa mainitulta dreamthinkspeak -ryhmältä tulee ensi syksynä uusi teos. Itse seuraavan kerran luennoin aiheesta Pyhäjärven Täydenkuun Tansseissa heinäkuun lopulla.

Immersiivisyys, moniaistisuus ja teoksen maailmaan upottaminen, tekee tuloaan esittävän taiteen eri alueilla, musiikissa ja pelimaailmassa. Brittiteatterissa moniaistisia kokemuksia on ollut tarjolla jo yli kymmenen vuotta.

Voit lukea koko artikkelin hyppäämällä tänne.

Kuva dreamthinkspeakin esityksestä ’In the Beginning was the End’.
Kuva: Elliott Franks.

Pelejä ja lisättyä teatteria

Pelejä ja lisättyä teatteria

Kirjoitin jutun peleistä esittävässä taiteessa Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehteen keväällä 2015. Tämä on jutusta kirjoittajan versio.

Pelit ovat saapuneet esittävään taiteeseen. Kuvaston, teemojen ja tarinoiden lisäksi pelit haastavat esittävää taidetta myös syvemmällä tasolla.

Voit lukea koko jutun hyppäämällä tänne.

Kuva Coneyn teoksesta ’Early Days (of a better nation). Kuvaaja: Ryoko Uyama.

Seksuaalisuuksien sulatusuuni

Tuntuu, että tänä vuonna seksin käsitteen laajentaminen eri tapahtumien kautta – Wonderlust ja Lyst tulevat ensimmäisenä mieleen – on alkanut myös Suomessa. Tämä artikkeli on julkaistu alun perin pohjoisen kulttuurilehti Kaltiossa vuonna 2005. Myös Berliinin xPlore järjestetään edelleen. Tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen se on laajentunut vuosien varrella ainakin Pariisiin, Roomaan, Sydneyyn, Wieniin ja Barcelonaan.

Kuljen rähjäisessä U-bahnissa matkalla Etelä-Berliinissä sijaitsevaan tapahtumaan nimeltä xPlore ja mietin millaisilta perverssit näyttävät.

xPlore kutsuu eri seksuaalisia alakulttuureja yhteiseen tapahtumaan yli genre- ja genderrajojen. Tantraseksin harrastajat, sadomasokistit, fetisistit ja lukuisat muut kokoontuvat yhteiseen yleisseksuaaliseen tapahtumaan.

Voit lukea koko jutun hyppäämällä tänne.

56. Venetsian biennaali

SHH osallistui taiteellisena tutkijana Taideyliopiston järjestämään ensimmäiseen Tutkimuspaviljonkiin 56. Venetsian Biennaalissa 15 – 20. 6. 2015.

Hän kirjoitti Biennaalista Voiman kesäkuun numeroon sekä raportin matkasta Voiman verkkolehti Fifiin. Fifin jutun voit lukea tästä.

Vierailu Kultakuumeessa

SHH vieraili YLE Radio 1:n Kultakuumeessa keskustelemassa immersiivisestä teatterista ohjaaja Lija Fischerin kanssa. Voit kuunnella keskustelun täällä.

Hetki

Tämä postaus kuvaa hetkeä immersiivisessä teatteriesityksessä ’Then She Fell’ New Yorkissa 4. 12. 2014. Koko postaus englanninkielisellä puolella.

Kuvassa: Rachel I. Berman (Alice). Kuva: Darial Sneed.

Maailma vai valaistuminen?

Artikkeli julkaistu alun perin joogalehti Anandassa toukokuussa 2014.

Maailma vai valaistuminen?

Näyttelijäntyö ja jooga kohtaavat

Joogaa opetetaan tällä hetkellä jossain muodossa todennäköisesti jokaisessa länsimaisessa teatterikoulussa. Sen harjoittamisen fyysiset hyödyt on osoitettu myös länsimaisen tieteen keinoin sen verran pitävästi, että se on osa nykypäivän tanssijan perusvälineitä jos ei muuten niin ainakin kehonhuollon muodossa.

Kun tuumitaan joogan suhdetta näyttelijäntyöhön, kysymys on monimutkaisempi, mikä johtuu paljolti siitä, että tanssijan tekniikkaa pidetään usein selkeämmin määriteltävänä kuin näyttelijän.

Voit lukea koko artikkelin PDF:nä tästä.

Immersiivisen teatterin tähdet ja aktivistit

Sonya Cullingford in Punchdrunk’s ’The Drowned Man: A Hollywood Fable’. Photo: Birgit & Rolf.

Niin kauan kuin muistan Suomessa on pohdittu keinoja miten nuoret saisi teatteriin. Brittiläinen Punchdrunk on kehittänyt yhden ratkaisun. Otetaan kaikkea mistä nuoret tykkäävät: elokuvia, yöbileitä, äärimmäisiä kokemuksia, pelejä, livemusaa, seksiä, väkivaltaa, ja kääräistään kaikki äärimmäisen tyylikkääseen visuaalisuuteen.

Näistä koostuu Punchdrunkin uusin teos The Drowned Man: A Hollywood Fable, jota esitettiin helmikuun loppuun saakka National Theatren ohjelmistossa Lontoossa. Tarinan pohjana on Georg Büchnerin Woyzeck, joka on asetettu 1960-luvun hollywoodilaiseen mielenmaisemaan.

Punchdrunk on tunnetuin immersiivisen teatterin ryhmä Isossa-Britanniassa. Yksi immersiivisen suorista käännöksistä tarkoittaa upottamista. Sitä on kuvattu mielikuvalla, jossa esitystila on uima-allas. Sen sijaan, että yleisö katsoisi sitä ulkopuolelta, yleisö on altaassa, ja esitys tapahtuu joka puolella katsojan ympärillä.

Kun puhun yöbileistä tai äärimmäisistä kokemuksista en tarkoita niiden katsomista, vaan mahdollisuudesta osallistua. Teoksessa katsojat juoksevat esiintyjien perässä, katsovat kohtauksia välillä pienissä ryhmissä, välillä koko yleisön kanssa ja saattavat päätyä myös yksin esiintyjän kanssa. Joitain katsojia on suudeltu kesken kohtauksen.

Muodon rikkominen ja eri kokoisten kokoonpanojen – myös erikokoisten yleisöjen – liikuttaminen eri tiloissa ja teoksen interaktion rakenne on sen nerokkuutta. Sitä on kuitenkin myös kritisoitu, useimmiten tarinan kadottamisesta.

Esitys käyttää esitystilanaan 19 000 neliön kokoista vanhaa käytöstä poistettua postin lajittelukeskusta ja esiintyjiä teoksessa on 40. Budjetin huhutaan olevan puolen miljoonan punnan luokkaa. Jos puhutaan kokeellisesta teatterista niin ollaan eri mittakaavassa kuin Suomessa.

Punchdrunk tekee teoksiaan pitkälti teatterillisissa tiloissa, vaikka se kokeilee parhaillaan myös murtautumista julkiseen tilaan Punchdrunk Travels –projektin kautta. Toinen brittiläisen immersiivisen teatterin tekijä Coney tekee teoksiaan missä tahansa, yhtä hyvin teatteritiloissa, verkossa kuin julkisessakin tilassa. Haastattelin yhtä ryhmän johtajista Lontoossa joulukuussa.

Tassos Stevens on tarinoita enemmän kiinnostunut maailmoista ja systeemeistä. Hänellä ei ole alun perin teatterikoulutusta, vaan tohtorintutkinto psykologiasta.

Stevens valotti immersiivisen teatterin lähestymistapaa käsikirjoittamisen kautta: Immersiivinen teos kirjoittaa usein esityksen tarinan sijasta katsojan matkan teoksessa. Kirjoittaminen ei ala kuvitteellisesta hetkestä sen jälkeen kun katsoja on saapunut teatteriin, hän on istunut paikalleen ja valot ovat sammuneet, vaan kirjoittamisen hetki alkaa siitä hetkestä, kun katsoja saa ensimmäisen kerran tiedon teoksesta.

Coney on tehnyt yhteistyötä myös Punchdrunkin kanssa, mutta heidän lähestymistapansa on pelillisempi. Stevensin mukaan ero on siinä, että he pyrkivät antamaan katsojalle enemmän valtaa teoksien muotoutumisessa.

Coneyn tunnetuin teos A Small Town Anywhere (2009-12) kertoi tarinan yhteisöstä, joka on vaarassa ajautua sisällissotaan. Tarinan toteutuksessa kylää näytteli pääasiassa yleisö. Tarinan kaari muodostui yleisön tuottamista pienistä tarinoista, joita kaksi näyttelijää nivoivat koko esityksen kokoiseksi suureksi tarinaksi esityksen kuluessa.

Stevens näkee tässä eron Punchdrunkin lähestymistapaan. Punchdrunkin esityksissä yleisö on osa lavastusta, ei osa tarinaa, eivätkä he voi vaikuttaa tarinan kulkuun.

Laajimmillaan työpajojen, verkkosovelluksien ja erilaisten kokeiden muotoon rakennettujen esitysten takaa löytyvää Coneyn asennetta Stevens kuvaa tee-se-itse –aktivismiksi. Todellisuuteen sekaantuvien esitysten avulla maailmasta tehdään yksi henkilökohtainen teko kerrallaan parempi paikka.

Coneyta ja Punchdrunkia verratessa nousee kysymys suuruusluokasta.

Punchdrunk pystyy tavoittamaan suuren yleisön, mutta A Small Town Anywheren kohdalla yleisö on teoksen rakenteen puolesta rajattava 30 katsojaan.

Edelleen on ratkaisematta kuinka luoda osallistava teatteriteos, joka pystyy luomaan vahvan henkilökohtaisen vaikuttamisen mahdollisuuden ja merkityksen tunteen, mutta samalla tavoittamaan suuren yleisön.

Mitä tämä kertoo maailmasta? Voiko pienten yhteisöjen synnyttämä vahva merkityksen tunne koskaan siirtyä suureen mittakaavaan – yhteiskuntaan? Minä uskon, että voi. 

Upottaminen jatkuu

Fernanda Prata, Jesse Kovarsky Punchdrunkin teoksessa ’The Drowned Man: A Hollywood Fable’. Kuvaajat: Birgit & Ralf.

Seuraavassa Teatteri&Tanssi+sirkuksen numerossa (2/2014) kirjoitan pidemmälti immersiivisestä teatterista. Artikkeli käsittelee kokemusta Punchdrunkin uusimmasta teoksesta ’The Drowned Man: A Hollywood Fable’ ja sisältää myös keskustelun immersiivisen teatteriryhmä Coneyn ohjaajan Tassos Stevensin kanssa kehitellen pidemmälle immersiivisen teatterin ajatuksia.

Tässä yksi Tassoksen kertoma kokemus, joka ei mahtunut artikkeliin.

Tassos toimi näyttelijänä immersiivisen teatterin edelläkävijän Shuntin esityksessä ’Tropicana’, joka tapahtui heitteille jätetyssä rakennuksessa Lontoossa. Esityksessä hän oli ensimmäinen henkilö, jonka yleisö näki tullessaan sisälle tilaan. Hän pelasi yksin shakkia pöydän ääressä päällään rautatietyöläisen puku, eikä yleisö sisään tullessaan tiennyt onko hän yksi paikan työntekijöistä vai näyttelijä. Yleensä hän odotti hetkeä juuri kun yleisö oli kysymässä tietä teatteriesitykseen, ja avasi sitten heille tien tilassa olevan komeron seinän läpi.

Erään kerran yleisössä oli pikkutyttö, joka ei jäänytkään muiden mukana odottamaan hämmentyneenä, vaan tuli Tassoksen luokse pelaamaan hänen kanssaan shakkia. Tassos sopi hänen kanssaan muulta yleisöltä salaa, että tyttö menisi hänen sijastaan komeroon ja avaisi yleisölle tien eteenpäin. Tyttö ei meinannut millään löytää oikeaa vipua ja kaikki odottivat henkeä pidätelleen mitä tapahtuisi, kunnes oikea vipu lopulta löytyi, komeron takaovi aukesi ja yleisö oli tavallistakin hämmentyneempi siitä kuka oli esiintyjä ja kuka yleisöä.

Uuteen avaruuteen

Artikkeli julkaistu alun perin Kaltiossa 1/2014

Uuteen avaruuteen

Taiteellinen tutkimus taiteen ja tieteen jälkeisenä suurena tuntemattomana

Taiteellisen tutkimuksen tarkoitus on löytää uutta. Tuumin aloittaa tällä hyvin selkeällä lauseella, koska tämän jälkeen kaikki on kyseenalaista.

Taiteellinen tutkimus on täynnä paradokseja. Se on taidetta, joka ei alistu taiteen nykyisiin määritelmiin. Se on tiedettä, joka kyseenalaistaa tieteen tavanomaiset ajattelutavat. Se kyseenalaistaa kaiken, mutta pyrkii samalla käyttämään kaikkea, luomaan uuden synteesin, jossa sekä taide että tiede voisivat löytää uuden kolmannen suunnan.

Koko artikkelin voit lukea PDF:nä tästä.

10 täysin selkeää, loogista ja tieteellistä faktaa taiteellisesta tutkimuksesta

Pitkin syksyä tarkoitus on ollut kirjoittaa taiteellisesta tutkimuksesta, mutta ajatuksia on hyörinyt aivan liikaa. Siksi päädyin käyttämään lyhyttä, käytännöllistä ja täysin loogista muotoa – listaa.

Postaus löytyy kokonaisuudessaan englanninkieliseltä puolelta.

Tälle sivulle postailen tuumintoja sekalaisista aiheista, jotka vaihtelevat näyttelijäntyön tekniikasta kokeelliseen nykytanssiin ja klubeihin.

Suomenkielinen ja englanninkielinen osa blogista sisältää osittain eri postauksia.