/  teatterikorkeakoulu

Tämä sivu koostuu näyttelijäntyöhön, nykytanssiin ja klubeihin liittyvist√§ höpinöistä - ja lukuisista ennakoimattomista sivupoluista.

Englanninkielinen versio tästä sivusta sisältää osittain eri kirjoituksia.

‘A Scratch Night of Play’ Lontoossa

K√§vin joulukuussa supernopealla tutkimusmatkalla Lontoossa tutustumassa uusiin teatteria ja pelisuunnittelua yhdist√§viin ‘raapaisuihin’ lontoolaisen teatteriryhm√§ Coneyn j√§rjest√§m√§ss√§ scratch nightissa.

Raapaisut tarkoittavat tässä yhteydessä pelitestejä, joita on jo kehitetty sen verran, että niitä voidaan testata yleisön kanssa. Coneyn johtaja Tassos Stevens pyysi minua samalla vierailemaan Coneyn blogissa ja kirjoittamaan kokemuksestani sekä suomalaisen ja brittiläisen kentän eroista suhteessa teatterin ja pelisuunnittelun yhdistämiseen.

Voit lukea englanninkielisen kirjoituksen hyppäämällä tänne.

Immersiivisen teatterin tähdet ja aktivistit

 

 

Sonya Cullingford Punchdrunkin teoksessa ‘The Drowned Man: A Hollywood Fable’. Kuva: Birgit & Rolf.

Niin kauan kuin muistan Suomessa on pohdittu keinoja miten nuoret saisi teatteriin. Brittiläinen Punchdrunk on kehittänyt yhden ratkaisun. Otetaan kaikkea mistä nuoret tykkäävät: elokuvia, yöbileitä, äärimmäisiä kokemuksia, pelejä, livemusaa, seksiä, väkivaltaa, ja kääräistään kaikki äärimmäisen tyylikkääseen visuaalisuuteen.

N√§ist√§ koostuu Punchdrunkin uusin teos The Drowned Man: A Hollywood Fable, jota esitettiin helmikuun loppuun saakka National Theatren ohjelmistossa Lontoossa. Tarinan pohjana on Georg B√ľchnerin Woyzeck, joka on asetettu 1960-luvun hollywoodilaiseen mielenmaisemaan.

Punchdrunk on tunnetuin immersiivisen teatterin ryhmä Isossa-Britanniassa. Yksi immersiivisen suorista käännöksistä tarkoittaa upottamista. Sitä on kuvattu mielikuvalla, jossa esitystila on uima-allas. Sen sijaan, että yleisö katsoisi sitä ulkopuolelta, yleisö on altaassa, ja esitys tapahtuu joka puolella katsojan ympärillä.

Kun puhun yöbileistä tai äärimmäisistä kokemuksista en tarkoita niiden katsomista, vaan mahdollisuudesta osallistua. Teoksessa katsojat juoksevat esiintyjien perässä, katsovat kohtauksia välillä pienissä ryhmissä, välillä koko yleisön kanssa ja saattavat päätyä myös yksin esiintyjän kanssa. Joitain katsojia on suudeltu kesken kohtauksen.

Muodon rikkominen ja eri kokoisten kokoonpanojen ‚Äď my√∂s erikokoisten yleis√∂jen ‚Äď liikuttaminen eri tiloissa ja teoksen interaktion rakenne on sen nerokkuutta. Sit√§ on kuitenkin my√∂s kritisoitu, useimmiten tarinan kadottamisesta.

Esitys käyttää esitystilanaan 19 000 neliön kokoista vanhaa käytöstä poistettua postin lajittelukeskusta ja esiintyjiä teoksessa on 40. Budjetin huhutaan olevan puolen miljoonan punnan luokkaa. Jos puhutaan kokeellisesta teatterista niin ollaan eri mittakaavassa kuin Suomessa.

Punchdrunk tekee teoksiaan pitk√§lti teatterillisissa tiloissa, vaikka se kokeilee parhaillaan my√∂s murtautumista julkiseen tilaan Punchdrunk Travels ‚Äďprojektin kautta. Toinen brittil√§isen immersiivisen teatterin tekij√§ Coney tekee teoksiaan miss√§ tahansa, yht√§ hyvin teatteritiloissa, verkossa kuin julkisessakin tilassa. Haastattelin yht√§ ryhm√§n johtajista Lontoossa joulukuussa.

Tassos Stevens on tarinoita enemmän kiinnostunut maailmoista ja systeemeistä. Hänellä ei ole alun perin teatterikoulutusta, vaan tohtorintutkinto psykologiasta.

Stevens valotti immersiivisen teatterin lähestymistapaa käsikirjoittamisen kautta: Immersiivinen teos kirjoittaa usein esityksen tarinan sijasta katsojan matkan teoksessa. Kirjoittaminen ei ala kuvitteellisesta hetkestä sen jälkeen kun katsoja on saapunut teatteriin, hän on istunut paikalleen ja valot ovat sammuneet, vaan kirjoittamisen hetki alkaa siitä hetkestä, kun katsoja saa ensimmäisen kerran tiedon teoksesta.

Coney on tehnyt yhteistyötä myös Punchdrunkin kanssa, mutta heidän lähestymistapansa on pelillisempi. Stevensin mukaan ero on siinä, että he pyrkivät antamaan katsojalle enemmän valtaa teoksien muotoutumisessa.

Coneyn tunnetuin teos A Small Town Anywhere (2009-12) kertoi tarinan yhteisöstä, joka on vaarassa ajautua sisällissotaan. Tarinan toteutuksessa kylää näytteli pääasiassa yleisö. Tarinan kaari muodostui yleisön tuottamista pienistä tarinoista, joita kaksi näyttelijää nivoivat koko esityksen kokoiseksi suureksi tarinaksi esityksen kuluessa.

Stevens näkee tässä eron Punchdrunkin lähestymistapaan. Punchdrunkin esityksissä yleisö on osa lavastusta, ei osa tarinaa, eivätkä he voi vaikuttaa tarinan kulkuun.

Laajimmillaan ty√∂pajojen, verkkosovelluksien ja erilaisten kokeiden muotoon rakennettujen esitysten takaa l√∂ytyv√§√§ Coneyn asennetta Stevens kuvaa tee-se-itse ‚Äďaktivismiksi. Todellisuuteen sekaantuvien esitysten avulla maailmasta tehd√§√§n yksi henkil√∂kohtainen teko kerrallaan parempi paikka.

Coneyta ja Punchdrunkia verratessa nousee kysymys suuruusluokasta.

Punchdrunk pystyy tavoittamaan suuren yleisön, mutta A Small Town Anywheren kohdalla yleisö on teoksen rakenteen puolesta rajattava 30 katsojaan.

Edelleen on ratkaisematta kuinka luoda osallistava teatteriteos, joka pystyy luomaan vahvan henkilökohtaisen vaikuttamisen mahdollisuuden ja merkityksen tunteen, mutta samalla tavoittamaan suuren yleisön.

Mitä tämä kertoo maailmasta? Voiko pienten yhteisöjen synnyttämä vahva merkityksen tunne koskaan siirtyä suureen mittakaavaan Рyhteiskuntaan? Minä uskon, että voi. 

Sami Henrik Haapala

Kirjoittaja tekee tohtorintutkintoa Teatterikorkeakoulussa aiheena näyttelijäntyö yleisöinteraktiivisissa esityksissä.

 

 

Conor Doyle, Ed Warner, Omar Gordon, Tomislav English ja Vinicius Salles Punchdrunkin teoksessa ‘The Drowned Man: A Hollywood Fable’.

Kuva: Birgit & Rolf.

10 täysin selkeää, loogista ja tieteellistä faktaa taiteellisesta tutkimuksesta

Pitkin syksyä tarkoitus on ollut kirjoittaa taiteellisesta tutkimuksesta, mutta ajatuksia on hyörinyt aivan liikaa. Siksi päädyin käyttämään lyhyttä, käytännöllistä ja täysin loogista muotoa Рlistaa.

Postaus löytyy kokonaisuudessaan englanninkieliseltä puolelta.