Sami Henrik
Sami Henrik

Muu

Elokuusta 2013 alkaen olen suorittanut teatteritaiteen tohtorintutkintoon tähtääviä opintoja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa aiheena näyttelijäntyö osallistavissa ja upottavissa (’immersiivisissä’) esityksissä. Tutkimuksen abstraktin voit lukea tästä.

dj jamit
Olen miksannut popkulttuuria ja kokeellista taidetta läpi koko taiteellisen urani. Sen inspiroimana olen toteuttanut hyvin erilaisia klubikonsepteja 2000-luvun alusta saakka. Viimeisimpänä uutena taiteellisena klubikonseptina olen aloittanut dj jamit, joissa yhdistyvät dj:n soittama musiikki ja kontakti-improvisaatiojamit. Ne ovat ehdotus jameiksi vuonna 2018.

Kaiken keskus
Kaiken keskus nielaisi elämyspuistoja aiemmin toteuttaneen Kadonnut Kaupunki Oy:n vuonna 2015.