/ Virtuoosit yhteisön sydämessä

Virtuoosit yhteisön sydämessä

(Julkaistu Kaltiossa 4/2012)

Siinä on jotain maagista kun maan suurimman konserttisalin tyhjälle lavalle – joka on rakennettu sinfoniaorkestereille – kävelee yksi mies ilman mitään.

Hän kumartaa yleisölle, ottaa tuolilta mikrofonin ja aloittaa improvisaation.

Eli ei se lava aivan täysin tyhjä ollut – tuo täydellinen tyhjyys tuntui vain niin mahtavalta jutun aloitukselta.

Bobby McFerrin käytti Musiikkitalon konserttisalia poikkeuksellisella tavalla. Mutta käydään ensin Rovaniemellä.

Rovaniemen Korundin konserttisali soi hienosti. Konserttisalin pinnat on tehty puusta, joka tekee salista lämpimän valoisan ja sitä osaa arvostaa Rovaniemen marraskuun saapuessa.

Laatikon muotoisena Korundin salin fokus keskittyy lavalle. Kari Kriikku purkaa tätä asetelmaa konserttinsa aluksi lähtien soittamaan yleisön takaa ja kävellen sieltä soittaen lavalle.

Kriikku soittaa konserttiperformanssissaan lähinnä Itä-Euroopan, Portugalin ja Lähi-idän musiikillisia perinteitä hyväksikäyttäviä kappaleita. Näiden perinteiden yhteisöllisyys on käännetty länsimaiseksi konserttimusiikiksi ja tätä korostaa myös Korundin salin perinteinen laatikkomuoto.

Soittajana Kriikku on omaa luokkaansa. Eturivissä pääsen metrin päähän Kriikun klarinetista ja kuulen kuinka upean kevyesti piano pianissimot Kriikun klarinetista soivat. Myös tämä on Korundin salin hienoutta. Sali on juuri sopivan kokoinen päästääkseen yleisön lähelle soittajia.

Kriikku purkaa taidemusiikin perinteisiä hierarkioita ohjelmistolla, joka seikkailee maantieteellisesti laajalla alueella, välispiikeillä jotka seikkailevat ihan missä sattuu sekä poukaten välillä erilaisiin esityskäytänteisiin moonwalkista kokeelliseen pölynimuria hyväksikäyttävään uuteen taidemusiikkiin.

Ilta saa yleisön hyvin mukaansa ja on yllättävänkin viihteellinen konserttiperformanssi –alaotsikkoon verraten.

Helsingin Musiikkitalon akustiikasta on kirjoitettu etenkin Helsingin Sanomissa paljon ja eri näkökulmista. Lähinnä on käsitelty salin sointia.

Hienosti soi Musiikkitalonkin sali.

Sointi on kuitenkin vain yksi nykypäivän konserttisalin ominaisuuksista. Nykymusiikin erilaiset esityskäytänteet vaativat myös musiikin esitystiloilta muitakin ominaisuuksia. Tältäkin kulmalta musiikkitalon sali toimii mainiosti.

Musiikkitalon salia kuvataan viinitarhan muotoiseksi. Munanmuotoisuus ei kuulosta niin hienolta. Katsomopaikkoja on keskellä sijaitsevan lavan ympärillä joka puolella paitsi katossa.

Kehämäisessä salissa katsoja on laatikkomuotoista salia vahvemmin osana esitystilannetta. Musiikkitalossa muun yleisön läsnäolo tuntuu, näkyy ja Bobby McFerrinin konsertissa myös kuuluu.

Bobby McFerrin käyttää konsertissaan koko esitystilannetta poikkeavasti niin, että välillä hän pyytää yleisöstä laulajia duettoon kanssaan ja välillä kerää lavalle kokonaisen kuoron ihmisiä, jotka hän sitten orkestroi lennosta osaksi improvisaatiota. Konsertti kuitenkin toimii myös perinteisenä konserttina – pakkoa osallistumiseen ei ole.

Sali taipuu helpon oloisesti tähän kaikkeen. Yleisön on helppo kävellä lavalle ja lavalle pääsee käytäviä pitkin suhteellisen helposti lukuun ottamatta salin ylimpiä paikkoja.

Akustiikan kannalta mielenkiintoisimmat soinnit syttyvät kun McFerrin jakaa yleisön eri osiin ja yksinkertaisista äänistä syntyvä kuoro soi koko salin laajuudelta. Näissä hetkissä salin akustinen demokratia kimmeltää. Koko sali soi ja ihmiset sen mukana virtuoosisen laulajan ja kapellimestarin sytyttämänä.

Bobby McFerrinin näkeminen ja kuuleminen konsertissa tekee hyvää kenelle tahansa muusikolle, esiintyjälle ja ihmiselle. Se kertoo kahmaloittain siitä miten musiikki syntyy, miksi ja mitä tällä kaikella on tekemistä ihmisen elämän kanssa.

Konserttisalien arkkitehtuuri, akustiikka ja erilaiset esityskäytänteet vaikuttavat kaikki siihen miten luodaan tiloja, jotka mahdollistavat mahdollisimman monipuolisesti hyvin erilaisten esitysten ja konserttien luomisen. Esitystilat asettavat reunaehtoja sille kuinka uudenlaisia esityksiä niissä voidaan luoda.

Tämä asettaa haasteen arkkitehdeille seurata aktiivisesti taiteen kehittymistä, jotta hyvinkin uudet esityskäytännöt voidaan ottaa huomioon suunnittelussa eikä taidetta kahlita etukäteen luomalla tiloja, jotka rajaavat esityskäytännöt vain perinteisiin muotoihin.

Mikä yhdisti näitä kahta hyvin erilaista taiteilijaa, jotka molemmat rikkovat taidemusiikin rajoja omilla tavoillaan?

Konsertin lopuksi McFerrin vastaili yleisön kysymyksiin. Toiseksi viimeiseksi häneltä kysyttiin mitä soitinta hän ajattelee kun hän taputtelee mikrofonia sormillaan laulaessaan. Hän vastasi soittaneensa klarinettia 10-vuotiaana ja epäilevänsä, että naputtelu palauttaa hänet takaisin lapseksi, jotta hän uskaltaa keksiä mitä tahansa yleisön edessä. Virtuooseillakin leikki on taiteen sydän.

Sitä se voi olla meille kaikille.

Konserttiperformanssi ’Bizarre Bazaar’ Korundissa Rovaniemellä 10. 5. 2012.

Lapin kamariorkesteri

Kari Kriikku, klarinetti

Bobby McFerrin Musiikkitalon konserttisalissa Helsingissä 10. 6. 2012. Tuottajana Pori Jazz.

Leave a Reply